Yrittäjän elämää kymmenen vuotta: Miksi en koskaan palaa palkkatyöhön?

Tänään 5. heinäkuuta, juhlin 10-vuotista yrittäjätaivaltani. En kuollut, ei tarvinnut muuttaa sillan alle asumaan eikä kertaakaan ole myöskään tarvinnut syödä käpyjä yrittäjän taipaleeni aikana. Sen sijaan osaaminen on kasvanut huimasti näiden kymmenen vuoden aikana, oppimisen nälkä sen kuin jatkaa kasvuaan, olen päässyt tekemään monipuolisia ja mielenkiintoisia töitä eri toimialoilla niin isojen korporaatioiden kuin startupien kanssa ja onpa sitä omaa pesämunaakin jo kertynyt. Mutta, miten minusta tuli yrittäjä Suomessa aikana, jolloin yrittäjyyttä pidettiin lähinnä hullun hommana?

Miten minusta tuli yrittäjä?

Eletään vuoden 2013 heinäkuuta, odotan jännityksellä Patentti- ja rekisterihallituksen päätöstä, meneekö yrityksen nimi läpi vai ei? Kaikki on paperilla mietittynä liiketoimintasuunnitelmasta lähtien. Kaikki se, mitä silloisella tietotaidolla oli mahdollista miettiä. Paljon oli yrityksen pyörittämiseen liittyviä käytännön asioita, joista ei ollut silloin hajuakaan. Toisaalta, ehkä oli vain hyvä ettei tiennyt kaikkea sitä, mitä ei tiennyt. Olisi homma voinut loppua alkuunsa. Se, mitä en ole osannut, olen matkan varrella opetellut. Joskus myös pakosta ja kantapään kautta, mutta sen minkä vaivalla oppii, sen ikuisesti muistaa. Niin se vain menee, ainakin omalla kohdalla.

Tuolloin vuonna 2013 asenneilmapiiri Suomessa ei todellakaan kannustanut yrittäjyyteen. Minua pidettiin lähinnä hulluna, kun olin saanut päähäni, että minusta tulee yrittäjä. Joillekin ajatus yrittäjäksi lähtemisestä tuntui täysin ylitsepääsemättömältä ja päätäni yritettiin kääntää jos minkälaisilla palopuheilla. Yleensä olen hyvin nopea liikkeissäni, joku voisi sanoa jopa impulsiiviseksi, mutta tällä kertaa lopullisen päätöksen tekemiseen meni vuoden päivät, niin hyvin oli peloteltu tuon ajan Suomessa. Mietin kaikki mahdolliset vaihtoehdot päässä, mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua? Tuskin kuolen tähän, ajattelin. Ja tuskin myöskään joudun sinne sillan alle asumaan, sen verran hyvät on Suomen yhteiskunnan turvaverkostot. Oli siellä pankkitililläkin puskuria kertynyt jonkun verran, mikä osaltaan antoi turvaa. Mikä oli siis omassa päässä se pahin mahdollinen skenaario, mitä voisi tapahtua, jos yritystoiminta ei lähtisi lentoon? Se, että joutuisin takaisin palkansaajaksi.

Sain myöntävän päätöksen yrityksen nimelle ja starttirahan turvin polkaisin yritystoiminnan käyntiin. Siitä se sitten lähti, paitsi ettei lähtenyt. Ensimmäiset kolme kuukautta olin vailla yhtään mitään keikkaa ja olin jo varma, että koko homma on kuolleena syntynyt. Eräänä perjantaina kaikki sitten räjähti. Sain yhden päivän aikana kahdeksan eri yhteydenottoa ja sen jälkeen kalenteri onkin ollut enemmän tai vähemmän aina täynnä.

Ahne paskiainen kun olin, otin kaikki mahdolliset työt vastaan ja puolen vuoden kohdalla oltiinkin jo siinä tilanteessa, että tein ympäri pyöreitä päiviä stressikäyrien huidellessa jossain eksosfäärissä. Tuli vastaan asiakkaita, jotka olivat vääntämässä ja vaatimassa asioita, mitkä eivät kuuluneet yhdessä allekirjoitettuun sopimukseen. Oli myös yhteistyökumppaneita, jotka jättivät oman osuutensa tekemättä ja korjailin tuotoksia aamuyön tunteina. Yhtenä noista öistä näin oman heijastukseni ikkunasta. Vastaan tuijotti väsynyt ja äärimmäisen stressaantunut nuori aikuinen. En tunnistanut itseäni heijastuksesta. Kysyin itseltäni: “Aloinko yrittäjäksi, jotta voin tappaa itseni työnteolla?” “En todellakaan!” “Aloin yrittäjäksi, koska halusin vapauden päättää, mitä töitä teen, kenen kanssa ja kuinka paljon.” Oli aika pysähtyä ja miettiä omia arvoja, miksi teen sitä mitä teen.

Miksi en koskaan palaa palkansaajaksi?

Kaikenlaista on ehtinyt viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtua. Yritysmuoto on mennyt uusiksi niin myös yrityksen nimi. Välillä hyppäsin palkolliseksi, kun ajattelin, että kyseisessä roolissa pääsee vaikuttamaan asioihin, yrittäjyyttä jatkoin silloin sivutoimisena. Niin brändi kuin tarjoomakin ovat vuosien varrella muuttuneet. Alun web- ja mobiilipalveluiden hyvin konkreettinen suunnittelu on muuttunut yhä abstraktimpaan ja systeemisempään suuntaan strategioihin, liiketoimintamallien ja prosessien suunnitteluun sekä kulttuuristen muutosten läpiviemiseen. Onpa tullut myös toinenkin yritys pistettyä pystyyn, taidan olla sarjayrittäjä nykyään. Matkan varrella on myös ollut identiteettikriisiä oman osaamisen kasvettua. Jos pystyn liikkumaan sujuvasti niin maalla, merellä kuin ilmassa, mikä oikein olen? Leijona, kala vai lintu tai kenties jokin näiden yhdistelmä?

Yrittäjänä on vapaus olla mikä tahansa ja monta kertaa yrittäjyys myös johtaa siihen, että teet vähän kaikkea kaikilta mahdollisilta alueilta, vaikket sitä kaikkea asiakkaille tarjoakaan. Oman ydinosaamiseni lisäksi itselleni ei ole outoa myös koodata, tehdä markkinointia ja myyntiä, tarkastella tunnuslukuja ja talouden näkymiä, miettiä erilaisia tulevaisuuden skenaarioita, juontaa podcastiä tai olla tubettaja. Jos olisin työntekijä, suurin osa yllä mainituista asioista jäisi tekemättä. Työntekijänä, olisi roolin myötä ennalta määritelty valmis karsina, mihin minut pistettäisiin lieka kaulassa töröttämään ja odotettaisiin käyttäytyvän roolini ja asemani mukaisesti.

Itse koen myös, että työntekijänä on vaarana taantua. Palkka juoksee koko ajan, eikä töissä välttämättä pääse kehittämään itseä samalla tavalla. Yrittäjän on pakko oppia uutta ja uudistua, muuten syöt kohta niitä käpyjä. Omassa firmassa olen toimitusjohtajan (=itseni) kanssa tehnyt sopimuksen, että koulutuksiin on rajaton budjetti, aina. Harvemmin myöskään työnteko tuntuu pakkopullalta. Rakennan kokoajan omaa bisnestäni enkä jonkun muun. Se on sitten hyvin pitkälle omista kyvyistä, motivaatiosta ja toiminnasta kiinni, kuinka pitkälle pötkitään. Yrittäjänä minun ei myöskään tarvitse välittää egokeskeisistä, sisäisistä pelien pelaamisista, mitä jokaisessa vähänkään isommassa firmassa valitettavasti on.

Minulla on business ownerin mindset. Olen muutoksentekijä, joka haastaa olemassa olevia käytänteitä ja tuo tilalle uudenlaista ajattelua. Konsultilta haastamista monesti myös odotetaan, on ikään kuin lupa haastaa. Työntekijänä olen kokenut, että liian moni vastustaa muutosta, kokee muutoksentekijän uhkana ja siinä kohtaa kaikki alkaakin sitten olemaan ajanhukkaa.

Älä koskaan sano ei koskaan. Tässä kohtaa elämänpolkuani uskallan kuitenkin väittää, että minusta tuskin koskaan tulee enää palkansaajaa. Yrittäjyys on se, mikä pitää hereillä, motivoi, oppii koko ajan uutta ja joutuu menemään omalle epämukavuusalueelle. Yrittäjyys on myös opettanut sen, että elämä kantaa. Pitää osata luottaa tulevaan eikä ylianalysoida asioita. Vain taivas on rajana, mitä kaikkea voit yrittäjänä tehdä. Yrittäjyys on se, mitä minä haluan. Minä olen yrittäjä ja tämä on minun tarinani.